Heno Haaksiala Yrittäjä ja yhteiskunnallinen keskustelija.

Yhteiskunta jossa ongelmista lällätellään tukee tabuja

Somessa ja lehtien verkkosivuilla leimahti kun ex-ministeri, kansanedustaja Maria Guzenina nälvi työ- ja oikeusministeri Jari Lindströmiä. Kahta salkkua kantanut Lindström kertoi viikonvaihteen Helsingin Sanomissa uupumuksestaan ja sairastumisesta stressaavan työn ja huonojen elämäntapojen yhdistelmän seurauksena. Guzeninan mielestä “tässä todellisuudessa ja tässä maailman ajassa ministereiden oman väsymyksen voivottelu on syvä loukkaus niitä tavallisia ihmisiä kohtaan, joilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin koettaa kestää hallituksen politiikan seuraukset.” Surullista on, että Guzeninan puhe sinällään oli hyvä, havainnot nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyyden ongelmista ja haasteista oikeita ja omille kannattajille suunnattuna puheena sopivasti aatteen palon katkuinen. On ihan ookoo, että SDP:n puheenjohtaja esimerkiksi omassa vappupuheessaan lähettää pääministerille terveisiä joiden mukaan “nyt voisi olla aika arvioida tulosta ja siirtyä ulos”, mutta tämä nälviminen?

 

Tiedotteessaan Maria Guzenina alleviivaa ettei todellakaan tarkoittanut Jari Lindströmiä vaan aivan muita ministereitä jotka valittavat poliittisen työn raskautta. Jokainen voi kuulemma itse googlata ne “uhriutujat” joihin hän viittaa. Lindström ja Guzenina ovat sopineet asian jo Twitterissä. Guzeninan kommentti kuulostaa omaan korvaani vähän damage controllilta, mutta asia lienee henkilökohtaisella tasolla loppuun käsitelty.


Kirjoitan harvoin julkisia purkautumisia, mutta tästä oli pakko. Minusta Lindströmin ulostulo viikonlopun Hesarissa oli rohkea ja arvasin heti, että aiheesta nälvitään keskustelulaudoilla, mutta että edustajatovereiden suulla? Mielestäni yhteiskunnassa pitäisi oppia puhumaan myös aroista asioista. Uupumuksesta pitäisi voida puhua yhtä avoimesti kuin nilkan nyrjäyttämisestä tai flunssasta, mutta miksi näin ei ole? Ainakaan edustajakollegoiden julkiset nälvimiset eivät edistä rohkeutta puhua omista fiiliksistään. Varmasti on perusteltua ajatella, että ministerillä on paremmat lähtökohdat käsitellä uupumustaan kuin vaikka työttömän yksinhuoltajan, mutta jos kumpikaan avautuu ongelmistaan sitä pitää kunnioittaa eikä siitä saa repiä populismia edes omille kannattajille suunnatussa puheessa. Kiitos Jari Lindströmille esimerkin näyttämisestä! Toivottavasti tällä kaikella on hopeareunus: työministerillä on nyt aikaa ja ymmärrystä alkaa miettimään miten suomalaisesta työelämästä saisi paremman kaikille.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat